Apple yritysmyynti - Tuotteet ja palvelut yhdeltä toimittajalta

Kirjoittanut Panu Palmu 5/2020

Apple_tuottee_ja_palvelut

 

Etevä on viimeisen vuoden aikana syventänyt osaamistaan Apple maailman kanssa


Etevä on 1.4.2020 lähtien ollut Apple jälleenmyyjä. Tämä tarkoittaa sitä, että saamme suoraan Applen tukkukanavasta kaikki Applen päätelaitteet, oheislaitteet ja lisäpalvelut kilpailukykyiseen hintaan.

Tämän lisäksi Etevällä on joukko Apple Certified Support Specialist -osaajia, jotka taitava Apple -ympäristöjen ylläpidon ja kehittämisen.

 

Miksi Apple yrityksille? 

Yritykset ja yksittäiset käyttäjät saattavat suuntautua Apple maailmaan joko fiiliksen, brändin ja käytettävyyden vuoksi tai parantaakseen tuottavuutta ja luovia prosesseja.

Monilla yrityksillä voi olla vielä tänäkin päivänä ennakkoluuloja Applen suhteen. Todellisuus on, että Applen laitteilla tekee lähes kaiken mitä Windows -laitteella ja usein jopa helpommin ja tuottavammin. Monille luovan alan yrityksille Apple on selkeästi jopa parempi vaihtoehto. On toki olemassa (yleensä vanhoja) ohjelmistoja jotka toimivat vain Windows -laitteilla. Näihinkin on useita eri ratkaisuja, miten Windows -ohjelmia käytetään Applen työasemilla.

Kaikki suosituimmat pilvipalvelut toimivat Applen päätelaitteilla erinomaisesti:

        • Microsoft 365 (Outlook, Teams, Office -ohjelmat)
        • Google Gsuite
        • Dropbox ja OneDrive
        • Adoben ohjelmistot
        • Suunnitteluohjelmistot kuten ArchiCad ja 3d Studio

Applen tietokoneet maksavat vastaavia PC-laitteita enemmän. Applen laitteet ovat tyypillisesti merkittävästi pitkäikäisempiä ja niissä on huomattavasti parempi jälleenmyyntiarvo. Applen vahvuutena on myös oma Mac OS -käyttöjärjestelmä josta monet pitävät.

Lue lisää Etevän Apple tuotteista sekä tuki- ja konsultointipalveluista.


Keskitetty hallinta mahdollistaa yritykselle toimivan ja turvallisen IT- ympäristön

Vielä viisi vuotta sitten, IT-ympäristön ylläpitäjän näkökulmasta haastena oli joustavat tavat ylläpitää päätelaitteita. Nykyään mm. Googlen Mobile Device Management ja Microsoftin Azure Ad & Intune -pilvipalvelut mahdollistavat tietoturvallisen lähestymisen sekaympäristöille (Win, Mac, iPhone ja Android) ja kustannustehokkaan laitehallinnan. Keskitetyn hallinnan kautta voidaan jalkauttaa tietoturva-asetuksia, asentaa ohjelmistoja ja tulostimia, sekä saada reaaliaikaista tietoa laitteiden käytöstä.


Oma kokemus Applen Macbookeista

Itse ostin 10 vuotta sitten Mac Minin opetellakseni sen käyttöä, jotta voisin neuvoa asiakkaita. Käyttö jäi aluksi vähemmälle mutta reilun vuoden päästä hurahdin täysin ja vaihdoin oman työkannettavan Applen Macbook Airiin. Minulle syy vaihdokseen oli helpompi ja selkeämpi käyttöliittymä, sekä merkittävästi luotettavampi ja sujuvampi käyttökokemus. Koin säästäväni n. 15 minuuttia joka päivä tehokasta työaikaa kun kone ei kaatuillut, päivittänyt itseään tai vaatinut muita virityksiä.

Olen tätä kirjoittaessa testannut Microsoft Surface Pro -tablettia. Tutustun mielelläni uusiin laitteisiin ja ohjelmistoihin. Nyt kun olen Windows-laitetta viritellyt käyttööni, niin sama tunne kasvaa sisälläni. Applen Macbook Pro ja Mac OS on helpompi, käyttäjäystävällisempi ja suoraviivaisempi työkalu töiden tekoon. Toki jokaisella on omat subjektiiviset preferenssinsä!

Plussaa on se, että Windows- ja Mac -laitteet saadaan helposti yhden katon alle ja maailma ei ole enää niin mustavalkoinen.

Lisää ajatuksia Applen Business sivulta.

 

Apple yritysmyynti - Miten tilaan?

Jatkossa, kun tarvitsette uusia laitteita tai palveluita, niin olkaa rohkeasti yhteydessä Etevään tarjouspyynnön muodossa! Meiltä saat siis 

        • Applen laitteet ja oheistuotteet edullisesti
        • Asennukset ja käyttöönotot
        • Ympäristön kehitystä niin, että kaikki laitteet toimivat haluttujen palvelujen kanssa

Lue Etevän Apple palveluista ja tuotteista.

 

New call-to-action

Topics: Apple jälleenmyyjä, Apple asiantuntija, Apple tuki, Apple tuotteet, Apple yritysmyynti, Apple yrityksille

Haluatko kuulla uusista blogijulkaisuista ensimmäisenä? Tilaa ilmoitukset!

Jaa somessa

 

Haluat tilata Applen laitteita tai kaipaat asiantuntevaa tukea?

Soita 09 42 550 338 tai voit myös laittaa sähköpostia myynti@etevat.fi.  Tai jätä meille viesti, niin olemme sinuun mahdollisimman pian yhteydessä!

Apple Certified Support Professional - Apple-tuki yrityksille

Monet pienet yritykset ja organisaatiot kasvavat omatoimisesti. Jossain kohtaa kuitenkin katsotaan parhaaksi pyytää apua osaavalta taholta... 

CIO-as-a-service - tietohallintojohtaminen palveluna yrityksille

Tietohallintojohtaminen auttaa yrityksiä hallinnoimaan IT-palvelujaan tehokkaammin. Yrityksen tarvitsema IT-osaaminen jakautuu seuraaviin...

Apple vaihtaa Intelin prosessorit Apple Silicon prosessoreihin

Apple julkaisi 10.11.2020 ensimmäiset Apple Silicon tietokoneet, jotka käyttävät Applen omia ARM-pohjaisia M1-prosessoreja. Miten tämä vaikuttaa Applen tietokone...